Kunta koulutuksen järjestäjänä ja oppimisympäristöjen kehittäjänä (4. luento)

Neljäs luento oli mielenkiintoinen ja luennoitsija oli hyvä. Luento herätti paljon uusia ajatuksia ja ideoita. Monelle oli varmasti uutta se, että Tampereelta löytyy niin hienoja uusia kouluja. Luennoitsija kritisoikin sitä, että koulut hienoine käsityön, kotitalouden, kuvaamataidon ja musiikin luokkineen ja saleineen ynnä muine kunnan rahoittamine tiloineen ovat iltaisin tyhjillään ja ovet lukossa - miksei kunnan tiloja käytetä paremmin erilaisten harrasteryhmien, yhdistysten, kerhojen ynnä muiden tahojen tapaamisten ja kokoontumisten järjestämiseen? Kuntalaiset rahoittavat koulujen rakentamista maksamalla veroja, joten tiloja voitaisiin avata enemmän kaikkien kuntalaisten käyttöön.

Luennolla oli puhetta muutosvastarinnasta ja opettajien pinttyneistä tavoista. Opettajanhuoneessa jokaisella on oma tuoli ja oma muki. Jos uusi opettaja kertoo omista ideoistaan tai uudistussuunnitelmistaan, usein hän saa vastaukseksi lauseet ”Meillä on kyllä aina tehty näin...” tai ”Kyllä elämä opettaa, kyllä sinäkin kohta kyynistyt” tai muuta vastaavaa. Kenties ongelma onkin juuri siinä, että jotkin asiat on aina tehty samoin, eikä olla pysähdytty miettimään, voisiko ne tehdä paremmin tai vain vaihteeksi uudella tavalla. Eihän se ole kovinkaan hyvä perustelu, että “on aina tehty näin” – jos poliisi pysäyttäisi rattijuopon, joka tokaisisi ”aina tehneensä niin”, eli aina ajaneensa kännissä, olisiko se hyvä perustelu? Uutena opettajana voi olla kuitenkin vaikeaa uskaltaa nousta näitä ”konkareita” vastaan ja sanoa, että ongelma taitaakin piillä juuri siinä, että asiat on tehty aina samalla tavalla.

Keskustelimme luennolla eri oppimistyyleistä ja luennoitsija antoi hyvän esimerkin siitä, miten erilaiset oppimistyylit hänellä ja hänen tyttärellään oli. Opettajankin pitäisi muistaa, että lapset oppivat eri tavalla. Esimerkiksi musiikin kuuntelu nappikuulokkeilla tunnin aikana kielletään aina, vaikka vuorossa olisi itsenäistä työskentelyä, jolloin ei tarvitse kuunnella opettajaa tai muita. Pysähtyvätkö opettajat ikinä miettimään, miksi he kieltävät sen? Jos oppilas pystyy keskittymään ja tehtävät tulevat tehdyiksi, mitä haittaa musiikin kuuntelusta on? Toki, jos itse opiskelu unohtuu siinä sivussa, on aiheellista puuttua asiaan. Toiset kuitenkin pystyvät keskittymään paremmin, jos he kuuntelevat samalla musiikkia. Musiikkihan myös sulkee pois muun mahdollisen hälinän luokassa.

Pohdimme myös tätä Suomessa vallitsevaa yksintekemisen kulttuuria. Opettajat varsinkin ovat perinteisesti puurtaneet itsekseen. Usein toimintakulttuuriin vieläpä kuuluu, ettei ideoita vahingossakaan jaeta, vaan jokainen keksiköön pyörän itse. Suomalaiset voisivatkin kentiesi ottaa tässä asiassa mallia esimerkiksi ruotsalaisista opettajista, jotka työskentelevät tiimeissä ja jakavat ideoitaan. Kenenkään ei tarvitse murehtia ongelmiaan yksin tai muutenkaan  puurtaa yksikseen. Tämä on toivottavasti uusi suuntaus myös Suomessa – onhan nykyään esimerkiksi samanaikaisopetusta.

Luennolla tuli esiin todella hyvä pointti uusien koulujen rakentamisesta ja suunnittelusta, nimittäin se, että opettajat pitäisi ottaa mukaan projektiin jo heti suunnitteluvaiheessa. Eihän ihmisten kotejakaan suunnitella niin, etteivät asukkaat pääse vaikuttamaan ratkaisuihin. Käyttäjät tulisi ottaa enemmän huomioon jo suunniteltaessa. Ja miksei oppilaitakin voitaisi ottaa mukaan, heillä voisi olla loistavia ideoita, jotka autaisivat lisäämään kouluviihtyvyyttä – se kun on Suomessa melko huonoa.