16.1 Teknologian opetuskäytön arviointi ja pedagogiset mallit

Verkko-opetus sekä yleisesti opetusta tukevaa teknologiaa on ollut jo pitkään. Ryhmäläisiltäkin löytyi jonkin verran kokemusta siitä, että kouluissa oli käytetty teknologiaa opetuksen ohella. Monesti teknologian käyttö oli kuitenkin tuntunut hieman irralliselta ja se ei varsinaisesti tukenut mitenkään varsinaista oppimista. Tuntuukin, että opettajille on tullut tarve käyttää koulun mikroluokkia, koska siihen on mahdollisuus koulussa. Luennolla käytiinkin läpi erilaisia variaatioita teknologian käytöstä opetuksessa, jotta teknologia voisi tukea opetusta ja antaa mahdollisuuden yhä monipuolisimpiin työskentelymuotoihin.

Teknologian ja uusien pedagogisten ajatusten yhteensovittaminen vaatii kuitenkin laajempaa muutosta koulumaailmassa, opetussuunnitelmassa, pedagogiikassa, arvioinnissa sekä koulun toiminnan organisoinnissa ja hallinnossa. Ryhmässämme heräsikin huoli siitä, että miten kaikki opettajat pärjäävät nykyisen muutoksen pyörteissä. Päällimmäisenä pohdimme ylioppilaskokeiden muuttumista yhä sähköisimmiksi, kuten esimerkiksi matematiikan osalta tietokoneiden ja symbolisten laskimien mukaan tulo kokeisiin nostaa kokeiden luonnetta huomattavasti. Miten opettajien ammattitaito saadaan vastaamaan tavoitteita hyvin nopean muutoksen aikana? Muutoksen onnistuakseen opettajien ja muun hallinnon tulisi ottaa muutos avoimin mielin vastaan ja olla innostuneita uusista pedagogisista metodeista. Luennolla tulikin hauska esimerkki siitä, että teknologiasta on tullut nykypäivänä jopa omanlainen valttikortti kouluille esimerkiksi opiskelijoita haaliessaan. Lukiot ja muut oppilaitokset houkuttelevat opiskelijoita yhä enemmän uusien kannettavien tai tablettien avulla hakemaan juuri heidän kouluunsa.

Luennolla kävimme läpi ymmärtävän oppimisen elementtejä, jonka mukaan oppiminen nähdään prosessina, jossa oppimiselle asetetaan tavoitteita ja jossa oppija säätelee omaa oppimistaan. Oppilaan tulisi siis olla hyvin aktiivinen ja suunnitella, säädellä, kontrolloida ja arvioida itse omaa oppimistaan ja toimintaansa. Kuitenkin tuntuu, että ovatko kaikki peruskoululaiset aivan valmiita tällaisiin muutoksiin. Nykyään hyvin tärkeää saada kouluissa tulosta ja tuloksia mitataan erilaisten testien ja kokeiden avulla. Onko ymmärtävän oppimisen mallin omasta oppimisesta vastuuta kantava oppilas liian pelottava ajatus opettajille? Onko kuitenkin pelko siitä, että tämän tyylinen työskentely haaskaisi vain osan aikaa ja entä jos työskentelystä ei nähtäisikään välittömästi tulosta? Omalla tavallaan tarkan kontrollin ja valvomisen yhä lisääntyessä koulussa, täysin itsesäätelyyn pohjautuva työskentelytapa kuulostaa hyvin kaukaiselle.

Teknologia opetukseen on tärkeä asettaa tarkat tavoitteet oppimiselle. On tärkeää pitää kuitenkin pääasiana oppiminen eikä teknologian käyttö. Teknologiasta voi tulla helposti opetuksen pääasia, koska nykypäivänä yhä enemmän puhutaan teknologian yhdistämisestä opetukseen, jolloin opettajat ovat yhä suuremman paineen alla teknologian käytöstä. Luennolla tutustuimme hyvin toimivan oloiseen Silanderin ja Ryymin kehittelemään ymmärtävän oppimisen oppimisympäristöjen kehittämis- ja arviointityökaluun. Tämä työkalu vaikutti aivan käyttökelpoiselta ryhmämme tutustumiskohdetta ajatellen, joten voimmekin käyttää sitä luultavasti arvioidessa tutustumiskohteemme oppimisympäristön pedagogista toimivuutta ja miten oppimisympäristö tukee vuorovaikutuskuvioita, oppilaiden käsitteellisten luomusten tuottamista sekä representaatioiden jakamista ja niiden esittämistä.

Oppimisympäristöjen suunnittelu

Luento: 28.1.2014

Kuten otsikossa lukee. Aiheena oli oppimisympäristöjen suunnittelu. Omalta osalatani aiheesta on hyvin vähän kokemusta, mutta tällaisia ajatuksia minulla luennon aikana heräsi:

Teknologiasta on pikkuhiljaa muodostunut ihmisille elinehto. Teknologian kehittyminen on väistämätöntä ja sen perässä on hankalaa pysytellä.Tämä on huomattu myös koulumaailmassa, ja tekniikan käyttöä opetuksen tukena pyritään lisäämään. Henkilökohtaisesti olen vielä teknologian suhteen perässä laahaaja. Minulla ei ole luontaista kiinnostusta käyttää erilaisia teknisiä laitteita ja tutustua niiden käyttömahdollisuuksiin. Mielestäni se on harmi,sillä olen huomannut, että teknologiasta kiinnostuneet oppivat siitä automaattisesti jatkuvasti uutta tutkiessaan erilaisia laitteita ja lukiessaan uutisia uusista tuotteista ja sovelluksista. 

Teknologia ei itsessään kiinnosta, mutta omat heikkouteni sen käytössä tiedostaen, olen  pyrkinyt hankkiutumaan tilanteisiin, joissa joudun käyttämään teknologiaa päämääräni saavuttamiseksi. Tässä samalla opin teknologian käyttöä väistämättä, vaikka motivaattorina sen opetteluun onkin joku muu. Pidän teknologian käytön opettelua tärkeänä, sillä mielestäni maailman muuttuessa erityisesti opettajana muutoksessa olisi hyvä pysyä mukana. Tällöin pystyn kasvattamaan oppilaista juuri tämänhetkisessä yhteiskunnassa pärjääviä yksilöitä.

Teknologia kehittyy jatkuvasti ja kärryillä pysyminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa sellaiselta jota teknisten laitteiden parissa näpertely ei kiinnosta. Mielestäni koulu maailmassa olisikin hyvä käyttää yhteisöä hyväksi. Osaavammat kollegat voisivat jakaa tietoa muille. Voimavarojen suuntaaminen on tässä asiassa tärkeää. En näe itseäni vielä virtuaalisten oppimisympäristöjen suunnittelijana, koska niiden käyttö on minulle täysin vierasta. Tutustuisin niihin kuitenkin mielelläni ja opettelisin niiden käyttöä jonkun osaavamman avustuksella. Taitojen kehittyessä pystyisin antamaan ehkä itsekin panokseni oppimisympäristöjen suunnitteluun ja tukea muita apua tarvitsevia. Oppimisympäristöjen suunnittelu tulisikin perustua käyttäjän tarpeita ja mielenkiinnonkohteita ajatellen. Oppimisympäristöjen hyötyjä ja puuteita on hankalaa lähteä erittelemään, jos ei ole asiasta ollenkaan omakohtaista kokemusta.

Teknologia tuo varmasti uusia ulottuvuuksia koulu opetukseen ja toivottavasti pystyn hyödyntämään niitä omassa opetuksessani.Uskonpa, että oppilaat ovat monessa asiassa taitavampia teknologian käyttäjä kuin minä, koska se on heidän elämässään heti syntymästä saakka suuremmassa roolissa kuin omassani. Opetustilanteessa opettajan ei välttämättä tarvitsekaan ottaa tietäjän roolia, vaan opetustilanne voi olla vuorovaikutteinen niinkin, että opettaja oppii oppilailta. Luokassa onkin monta pikku opettajaa.Taitavammat auttavat heikompia. Virtuaalisia oppimisympäristöjä käyttäessään oppilaat voivat toimia pikku expertteinä ja opettaa toinen toisiaan. Tällöin myös opettaja voi oppia jotain uutta. Lisäksi lapsia ja heidän toimintaa tarkkaillessaan voidaan havainnoida oppimisympäristön toimivuuttaa. Myös oppimisympäristöjen suunnittelusta ja kehittämisestä voidaan tehdä yhteisöllinen projekti.  

Mielestäni teknologian käytöstä ja virtuaalisten oppimisympäristöjen keksimisestä ja tuomisesta koulumaailmaan ei kannata ottaa stressiä. Tärkeintä on pitää silmät ja korvat auki, jotta itse olisi tietoinen ympärillä olevista mahdollisuuksista. Myös oppilaiden mielenkiinnonkohteiden ja motivaatioin tarkkailu on tärkeää. Ei pidä olettaa, että kaikki lapset oppivat nykyään vain pelejä pelaamalla, vaan pitää muistaa käyttää maalaisjärkeä ja miettiä millainen opetus millionkin toimii parhaiten. Hienolta tuntuvat nippelit tai nappelit voivatkin olla joitain perinteisempiä opetustyylejä heikompia oppimisen välineitä.

Kunta koulutuksen järjestäjänä ja oppimisympäristöjen kehittäjänä (4. luento)

Neljäs luento oli mielenkiintoinen ja luennoitsija oli hyvä. Luento herätti paljon uusia ajatuksia ja ideoita. Monelle oli varmasti uutta se, että Tampereelta löytyy niin hienoja uusia kouluja. Luennoitsija kritisoikin sitä, että koulut hienoine käsityön, kotitalouden, kuvaamataidon ja musiikin luokkineen ja saleineen ynnä muine kunnan rahoittamine tiloineen ovat iltaisin tyhjillään ja ovet lukossa - miksei kunnan tiloja käytetä paremmin erilaisten harrasteryhmien, yhdistysten, kerhojen ynnä muiden tahojen tapaamisten ja kokoontumisten järjestämiseen? Kuntalaiset rahoittavat koulujen rakentamista maksamalla veroja, joten tiloja voitaisiin avata enemmän kaikkien kuntalaisten käyttöön.

Luennolla oli puhetta muutosvastarinnasta ja opettajien pinttyneistä tavoista. Opettajanhuoneessa jokaisella on oma tuoli ja oma muki. Jos uusi opettaja kertoo omista ideoistaan tai uudistussuunnitelmistaan, usein hän saa vastaukseksi lauseet ”Meillä on kyllä aina tehty näin...” tai ”Kyllä elämä opettaa, kyllä sinäkin kohta kyynistyt” tai muuta vastaavaa. Kenties ongelma onkin juuri siinä, että jotkin asiat on aina tehty samoin, eikä olla pysähdytty miettimään, voisiko ne tehdä paremmin tai vain vaihteeksi uudella tavalla. Eihän se ole kovinkaan hyvä perustelu, että “on aina tehty näin” – jos poliisi pysäyttäisi rattijuopon, joka tokaisisi ”aina tehneensä niin”, eli aina ajaneensa kännissä, olisiko se hyvä perustelu? Uutena opettajana voi olla kuitenkin vaikeaa uskaltaa nousta näitä ”konkareita” vastaan ja sanoa, että ongelma taitaakin piillä juuri siinä, että asiat on tehty aina samalla tavalla.

Keskustelimme luennolla eri oppimistyyleistä ja luennoitsija antoi hyvän esimerkin siitä, miten erilaiset oppimistyylit hänellä ja hänen tyttärellään oli. Opettajankin pitäisi muistaa, että lapset oppivat eri tavalla. Esimerkiksi musiikin kuuntelu nappikuulokkeilla tunnin aikana kielletään aina, vaikka vuorossa olisi itsenäistä työskentelyä, jolloin ei tarvitse kuunnella opettajaa tai muita. Pysähtyvätkö opettajat ikinä miettimään, miksi he kieltävät sen? Jos oppilas pystyy keskittymään ja tehtävät tulevat tehdyiksi, mitä haittaa musiikin kuuntelusta on? Toki, jos itse opiskelu unohtuu siinä sivussa, on aiheellista puuttua asiaan. Toiset kuitenkin pystyvät keskittymään paremmin, jos he kuuntelevat samalla musiikkia. Musiikkihan myös sulkee pois muun mahdollisen hälinän luokassa.

Pohdimme myös tätä Suomessa vallitsevaa yksintekemisen kulttuuria. Opettajat varsinkin ovat perinteisesti puurtaneet itsekseen. Usein toimintakulttuuriin vieläpä kuuluu, ettei ideoita vahingossakaan jaeta, vaan jokainen keksiköön pyörän itse. Suomalaiset voisivatkin kentiesi ottaa tässä asiassa mallia esimerkiksi ruotsalaisista opettajista, jotka työskentelevät tiimeissä ja jakavat ideoitaan. Kenenkään ei tarvitse murehtia ongelmiaan yksin tai muutenkaan  puurtaa yksikseen. Tämä on toivottavasti uusi suuntaus myös Suomessa – onhan nykyään esimerkiksi samanaikaisopetusta.

Luennolla tuli esiin todella hyvä pointti uusien koulujen rakentamisesta ja suunnittelusta, nimittäin se, että opettajat pitäisi ottaa mukaan projektiin jo heti suunnitteluvaiheessa. Eihän ihmisten kotejakaan suunnitella niin, etteivät asukkaat pääse vaikuttamaan ratkaisuihin. Käyttäjät tulisi ottaa enemmän huomioon jo suunniteltaessa. Ja miksei oppilaitakin voitaisi ottaa mukaan, heillä voisi olla loistavia ideoita, jotka autaisivat lisäämään kouluviihtyvyyttä – se kun on Suomessa melko huonoa.

Digitaalista kuilua ylittämässä

Ensimmäisen luennon alustus kasvavasta informaation määrästä ja oppimisympäristön merkityksen muuttumisesta antoi paljon ajattelemisen aihetta oman opettajuuden näkökulmasta. Maailma on muuttunut vain muutamassa vuosikymmenessä hurjasti ja teknologia kuuluu nykyään kiinteänä osana lähes jokaisen arkipäivään jos jonkinmoisen vempeleen muodossa.  

Ihmiselle on kai luonnollista vastustaa muutosta, koska se luo epävarmuutta, ja ainakin itse olen varsinkin teknologian suhteen hyvin hidas tutustumaan uuteen. Itsepäisenä vastarannan kiiskenä olen jopa huomannut asennoituvani välillä kovinkin teknologiavastaisesti, esim. en kuulu Facebookiin, telkkarissa vilahtelevat twiittaukset ärsyttävät ja puhelimeni on niin peruskapula kuin olla voi (sitä ostaessa pari vuotta sitten harmittelin, kun ei löytynyt luuria ilman kameraa).  Digitaalinen kuilu minun ja luokassa olevien diginatiivien eli oppilaiden välillä on siis melko suuri, sillä oppilaat ovat tottuneita teknologian käyttäjiä. Sosiaalinen media on heille luonnollinen tapa kommunikoida.

Vaikka oppilaat usein hallitsevat tietotekniikan monipuolisen käytön jo kotona opitun kautta, opettaja ei voi tuudittautua luuloon, että teknologiaan ja sen käyttöön ei siksi tarvitse koulussa puuttua. Jotkut oppilaista ovat varmasti etevämpiä tietotekniikan ja sosiaalisen median käyttäjiä, kuin opettaja itse, mutta eivät kaikki oppilaat. Opettajalla on vastuu antaa jokaiselle oppilaalleen parhaat mahdolliset eväät toimia täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä ja tänä päivänä siihen kuuluu kiinteästi tietotekniikka ja erilaisten sosiaalisten medioiden hallinta. Opettajan  "vanhoillisuus", itsepäinen muutoksen vastustaminen, asettaa oppilaat eriarvoiseen asemaan, sillä opettajan täytyy pystyä antamaan oppilailleen välineet käyttää ja arvioida teknologian suomia mahdollisuuksia. Miten se onnistuu, jos opettaja ei itsekään osaa käyttää teknologiaa tarkoituksenmukaisesti?

Opettaja ei voi tehdä työtään laput silmillä ja olla välittämättä muuttuvasta maailmasta ja sen haasteista, joihin oppilaat joutuvat vastaamaan. Maailman muuttuminen vaatii opettajiltakin kykyä suhtautua positiivisesti kaikkeen uuteen. Teknologia liittyy nykypäivänä lähes kaikkeen eikä sitä voi koulussa sivuuttaa vain sen takia, että opettaja ei pidä siitä tai ei uskalla kokeilla. Myös minun täytyy pohtia omaa suhtautumistani teknologiaan ja tehdä asennemuutos, jotta kuilu minun ja diginatiivien välillä kapenee. Tämän kurssin alku on jo ollut hyvä ensimmäinen askel. Enpä ole aiemmin twiitannut, mutta nyt sekin on tehty enkä saanut edes näppylöitä:)