Ensimmäisen luennon alustus kasvavasta informaation määrästä ja oppimisympäristön merkityksen muuttumisesta antoi paljon ajattelemisen aihetta oman opettajuuden näkökulmasta. Maailma on muuttunut vain muutamassa vuosikymmenessä hurjasti ja teknologia kuuluu nykyään kiinteänä osana lähes jokaisen arkipäivään jos jonkinmoisen vempeleen muodossa.
Ihmiselle on kai luonnollista vastustaa muutosta, koska se luo epävarmuutta, ja ainakin itse olen varsinkin teknologian suhteen hyvin hidas tutustumaan uuteen. Itsepäisenä vastarannan kiiskenä olen jopa huomannut asennoituvani välillä kovinkin teknologiavastaisesti, esim. en kuulu Facebookiin, telkkarissa vilahtelevat twiittaukset ärsyttävät ja puhelimeni on niin peruskapula kuin olla voi (sitä ostaessa pari vuotta sitten harmittelin, kun ei löytynyt luuria ilman kameraa). Digitaalinen kuilu minun ja luokassa olevien diginatiivien eli oppilaiden välillä on siis melko suuri, sillä oppilaat ovat tottuneita teknologian käyttäjiä. Sosiaalinen media on heille luonnollinen tapa kommunikoida.
Vaikka oppilaat usein hallitsevat tietotekniikan monipuolisen käytön jo kotona opitun kautta, opettaja ei voi tuudittautua luuloon, että teknologiaan ja sen käyttöön ei siksi tarvitse koulussa puuttua. Jotkut oppilaista ovat varmasti etevämpiä tietotekniikan ja sosiaalisen median käyttäjiä, kuin opettaja itse, mutta eivät kaikki oppilaat. Opettajalla on vastuu antaa jokaiselle oppilaalleen parhaat mahdolliset eväät toimia täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä ja tänä päivänä siihen kuuluu kiinteästi tietotekniikka ja erilaisten sosiaalisten medioiden hallinta. Opettajan "vanhoillisuus", itsepäinen muutoksen vastustaminen, asettaa oppilaat eriarvoiseen asemaan, sillä opettajan täytyy pystyä antamaan oppilailleen välineet käyttää ja arvioida teknologian suomia mahdollisuuksia. Miten se onnistuu, jos opettaja ei itsekään osaa käyttää teknologiaa tarkoituksenmukaisesti?
Opettaja ei voi tehdä työtään laput silmillä ja olla välittämättä muuttuvasta maailmasta ja sen haasteista, joihin oppilaat joutuvat vastaamaan. Maailman muuttuminen vaatii opettajiltakin kykyä suhtautua positiivisesti kaikkeen uuteen. Teknologia liittyy nykypäivänä lähes kaikkeen eikä sitä voi koulussa sivuuttaa vain sen takia, että opettaja ei pidä siitä tai ei uskalla kokeilla. Myös minun täytyy pohtia omaa suhtautumistani teknologiaan ja tehdä asennemuutos, jotta kuilu minun ja diginatiivien välillä kapenee. Tämän kurssin alku on jo ollut hyvä ensimmäinen askel. Enpä ole aiemmin twiitannut, mutta nyt sekin on tehty enkä saanut edes näppylöitä:)
Minullakin on pelko siitä, miten ihmeessä sitä sitten ymmärtää nuoria ja pysyy perässä kaikessa! Eikä todellakaan vain teknologiassa; en pidä itseäni vielä ollenkaan niin vanhana (24 v.) mutta kuunnellessani 17-vuotiaan serkkuni juttuja tarvitsisin välillä tulkkia! Viimeksi kun juttelin hänen kanssaa, opin, että YOLO tarkoittaa "you only live once". Serkkuni oletti, että kaikkihan nyt sen tietävät... Kyllä tuli ikäloppu olo!! :D
VastaaPoistaKoen myös itseni hyvin epävarmaksi astuessani luokan eteen, jossa oppilaat kuuluvat juuri tähän diginatiivien sukupolveen. Luulenkin, että monien opettajien muutoksen vastustelu liittyykin juuri tähän epävarmuuteen ja uusia asioita ei vaan koeta luontevaksi itselle. Onhan siinä myös pelko "nolata" itsensä luokan edessä, kun oppilaat naureskelevat opettajan tietokoneen ja muun opetuksessa käytettävän teknologian käyttöä. Muistan kyllä omilta koulu vuosilta ja täältä yliopistostakin tilanteita, jolloin opettaja on kysynyt ihan rehellisesti apua opiskelijoilta teknologiaan liittyen. Eikä se mielestäni tee opettajasta yhtään sen epäpätevämpää, jos kysyy apua tiukan paikan tullen. Ehkä se vaan osoittaa myös oppilaille sen, että myös opettaja on ihan ihminen eikä mikään kävelevä tietosanakirja.
VastaaPoista